Tuote-esittely

Hauskat tarrat vaikkapa autoon

Jenkkilässä on tapana laittaa hauskoja tarroja auton puskureihin ja takalaseihin, ja halusimmekin tarjota hauskat tarrat myös omina versioinamme suomalaisten autoihin. Olemme valmistaneet tarroja kaikenlaisiin tarpeisiin jo vuodesta 2008, eli miltei siitä asti kun olemme aloittaneet toimintamme. Tarrojen valmistus oli meille heti selvää, koska alkuperäinen yrittäjä teki myös yrityksille ikkunateippauksia. Meillä on pitkä ja vankka kokemus tarroista.

Ensimmäiset tarrat tehtiin myyntiin T-Mafiassa vuonna 2008

Oletko sattumoisin ostanut tarrojamme vuosina 2008-2012? Kerro meille miten tarrat ovat kestäneet käytössä.
Tämä tarra on suunniteltu vuonna 2008.

Kaikki valikoimassa olevat tarrat ovat, ja ovat olleet nykyisen yrittäjän, Minna Laamasen suunnittelemia.

Haluamme valmistaa näyttäviä tarroja, kuitenkin siten, että niistä saa takana olevasta autosta helposti selvää ilman että tarvitsee ajaa puskurissa kiinni. Jotkut tarrat on tarkoitettu luettavaksi kun auto on paikallaan. Se vaikuttaa tarran ja tekstin kokoon.

Tarrat auton taakse
Kuva credits: Pixabay (by HutchRock). Tarrojen koot ovat suhteellisia ja lisätty digitaalisesti autoon.

Kuvan tarrat autoon verkkokaupastamme

Suurin osa autoihin laitettavista tarroista on laminoituja. Tämä tarkoittaa sitä, että ne kestävät oikein asennettuina myös autoille tarkoitetut liuotinpesut. Ei laminoidut kestävät kyllä paikoillaan tavallista käsinpesua. Emme väittäisi näin jollei meillä olisi tästä asiasta henkilökohtaista kokemusta. Allekirjoittaneella oli asennettuna tarra takalasissa kolme vuotta, eikä se kärsinyt juuri yhtään. Se kesti myös parin talven ikkunaraappaukset. Asumme Kaakkois-Suomessa, eli meillä on yleensä ihan oikea luminen pitkä talvi. Sen enempää meillä ei ole tietoa kyseisestä tarrasta ja sen kestävyydestä, koska auto johon tarra oli asennettu, myytiin pois.

Magneettilätkät tarroille

Tällä hetkellä valikoimassamme ei ole megneettilätkiä autotarroille, mutta niitä on mahdollista saada kun kysyy asiasta meiltä. Magneettilätkän avulla tarran voi laittaa auton peltiin kiinni siihen kohtaan mihin se nyt sattuu mahtumaan. Sitä voi myös siirrellä ja ottaa pesun ajaksi pois. Tarra pysyy näin hyvänä eikä se vaurioidu pesussa. Toki se kuluu ”käytössä”, eli silloin kun ajat paikoissa, joissa rapa roiskuu. Magneetti ei luonnollisesti ota kiinni autossa oleviin muoviripustuksiin.

Tarrat sisätiloihin

Valikoimaamme kuulluu myös tarroja sisätiloihin. Myymme muun muassa rappukäytäviin soveltuvia tarroja, joissa ilmoitetaan asunnossa olevista lemmikeistä. Tarramme ovat palamattomia, eli itsestäänsammuvia, ja näin ollen niiden käyttö on sallittu vakuutuksen puolestakin sisätiloissa. Valikoimastamme löytyy postilaatikoihin asennettavat ”Ei mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä” tarrat.

Tarra on palamaton, eikä syty tuleen. Sopii siksi myös käytettäväksi julkisissa sisätiloissa.

Kuva credits: Pixabay (by kalhh). Tarrojen koot ovat suhteellisia ja lisätty digitaalisesti postilaatikoihin.

Tarrojen kiinnitys

Tarrat on helppo kiinnittää pintoihin itsekin. Jotta vältytään sen asettelu vinoon, tarran voi kastella vedellä. Suuret tarrat kannattaa kostuttaa miedolla saippuavedellä, ja niitä voi sitten liikutella pinnoille kohdilleen. On erittäin tärkeää, että kiinnitettävä pinta on puhdas. Jos käytät vettä ja saippuaa apuna tarran kiinnityksessä, varmista, että saat kaiken ylimääräisen nesteen ja ilmakuplat tarran alta pois. Kostutettu tarra kuivuu itsestään paikalla ollessaan noin vuorokauden. Suositeltu minimilämpötila tarrojen kiinnitykseen on +10 astetta, eli ne pitäisi kiinnittää sisätiloissa tai kesällä ulkosalla kun on lämmintä.

Tarrat postilaatikoihin

Postilaatikkorivi olisi paljon tyylikkäämpi jos mainosten kieltotarrat olisivat samaa settiä

Ei mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä-tarrat on hyvä hankkia yhdestä paikasta, niin ne ovat sitten kaikissa taloyhtiön asunnoissa tai postilaatikoissa yhdenmukaiset. Sisätiloissa tarra ei kulu lainkaan ja se kestää vuosia. Ulkotilassa oleva postilaatikkotarra kestää kuulemamme mukaan tavallisessa muovisessa postilaatikossa monta vuotta. Ne eivät myöskään lähde sään vaikutuksesta irti. Eli kiinni on ja pysyy!

I do my own stunts – paidat kesäksi tai talveksi

Yleensähän T-paidat ovat tarkoitettu kesäksi, mutta ihan yhtä hyvin niitä voi pitää talvellakin. Ja löytyyhän valikoimastamme myös collegepaidat ja hupparit, jotka soveltuvat talvikäyttöön paremmin kuin erittäin hyvin.

Pue talvella T-paidan alle pitkähihainen T-paita

Hauskat I do my own stunts paidat
Tämän paidan kuva esittää sähköpotkulaudalla kaatumista. Mene tuotteeseen TÄSTÄ.

Mistäs tämä teksti sitten oikein tulee?

Eräs tuttavamme kysyi joskus aikoinaan, että voisimmeko valmistaa hänelle sellaisen paidan, jossa on tikku-ukko, joka lentää ilmakaaressa polkupyörän selästä pois, ikään kuin matka olisi ”tyssännyt” siihen kohtaan. Noh, mehän sitten toteutimme tämän pyynnön. Hänelle nimittäin oli käynyt juurikin näin, ja kaulassa koreili niskatuki jokusen viikon.

Teet mukamas omat stuntit, kun ryvet niin että sattuu…

Tuttavamme oli loukannut itsensä mäkipyöräilyssä ja halusi itseironian kautta viihdyttää tuttavaporukkaansa. Tämä on juuri se missä me voimme auttaa sinua! Voimme toteuttaa älyttömimmätkin ideat ja hauskimmat tekstipaidat. Niin kuin näissä I do my own stunts-paidoissa, voimme suunnitella myös kuvan, jos se on mahdollista toteuttaa ääriviivagrafiikalla.

Painomenetelmän vuoksi painatus kestää kankaassa hyvin kiinni ja saat nauttia paidastasi monta vuotta. Paidan voi pestä +40C mutta kuivausrumpuun sitä ei kannata laittaa. Painatus kestää kyllä senkin, mutta kangas kutistuu kuivausrummussa.

Tässä ovat uusimmat I do my own stunts paidat ja collarit

Olemme pikkuhiljaa siirtymässä käyttämään ECO-merkinnällä varustettuja college-tuotteita. Kokemamme mukaan nämä kankaat ovat korkeatasoisia ja kangas on niin sanotusti huoltovapaa. Kankaan uloin kerros on 100% luomupuuvillaa ja se ei nukkaannu niin kuin tekokuituinen kangas saattaisi tehdä. Pidämme kuitenkin valikoimassamme vielä 50/50 (50% puuvilla/50% polyester) colleget niiden kysynnän vuoksi.

Uudet ekologiset hupparit ja colleget

Olemme ottaneet valikoimamme ekologisesti valmistetut hupparit ja colleget. Kaikissa tuotteissa vaihtoehdot eivät vielä ole saatavilla, mutta kysymällä meiltä, niitä on mahdollista kuitenkin tilata. Otimme käytännön syistä verkkokauppaan vain mustat versiot kummastakin. Musta on myös ostetuin väri miltei kaikissa tuotteissamme. Lisäksi tukkurimme varastosta löytyy tuotteet mustina miltei koko ajan joka lyhentää toimitusaikoja. Sinun on siis mahdollista saada tuotteet alle viikossa vaikka tuote ei löytyisikään omasta varastostamme.

Merkitsemme ekologisesti valmistetun tuotteen omalla ECO-merkillä tuotekuvissa.

Hupparin & collegen kangas

Kankaan ulkopuoli on sileää 100% puuvillaa ja nukkautumaton. Sisäpuolen fleece on 80% puuvillaa/20% polyesteriä. Tuotteissa on käytetty täysin ekologisia materiaaleja. Puuvilla on 100% ekologisesti kasvatettua ja polyesteri on kierrätettyä.

Kangas on paksu, 280g/m². Hupparin ja collegen sisäpuoli on pehmeää ”kammattua” fleeceä, joka on erityisesti hyvin miellyttävä viileillä keleillä tuoden lisälämpöä. Hupun sisus on sileää jersey-kangasta, eli samaa mitä T-paidatkin ovat. (Valmistajan tuotesivu Hupparille / Collegelle)

Hupparin ja collegen kankaan puuvilla on 100% ekologisesti kasvatettua

Testihuppari: poltettu oranssi, koko L

Niin kuin yleensä, testaamme aina itse tuotteet ennen kuin alamme myymään niitä asiakkaillemme. Teimme niin myös tässä tapauksessa. Käytimme noin puoli vuotta Stellar-mallista, poltetun oranssin väristä hupparia. Tekstiilissä värit ja ompeleet kestivät todella hyvin pesua. Hihojen ja helman resorit eivät venähtäneet, ja kestivät hyvin muodossaan. Tulimme siihen tulokseen, että kyseessä on laadukas tuote.

Hupparin huppu on tosiaankin hyvinkin jämäkkä, eikä sellainen ”lörppö”. Jersey-kankaan ansiosta se on myös huolitellun näköinen. Hihojen pituus koossa L on ruhtinaalliset 52cm kainalosta hihansuuhun mitattuna. Sopii siis pidempikätisellekin henkilölle! Annetut kokomerkinnät vastaavat hyvin tuotteen oikeaa kokoa.

Poltettu oranssi huppari testissä
Huomaa kankaan laatu testihupparissa: vielä usean pesukerran jälkeen erittäin siistissä kunnossa.

Hupun nyörien päät sekä nyörikujan reiät ovat tyylikkäästi metalliset. Lisäksi nyörit ovat paksummat ja pyöreämpimuotoiset verrattuna perus-huppareihin.

Collari-tuotteiden hihat ovat raglan-malliset ja niiden saumakohdat ovat viimeistelty koristeompeleella. Myös hihojen suut ja helman resorien saumakohdat sekä hupparin etutasku ovat viimeistelty koristeompeleella. Tuotteet ovat ommeltu ”kasaan” erillisistä paloista ja näyttävät huolitelluilta.

Ekologiset collari-tuotteet listattuna – klikkaa!

College-tuotteiden värit ja saatavuus

Vaikka collari-valikoimastamme ei suoraan voi ostaa muita kuin mustia tuotteita, voi niitä kuitenkin tilata kauttamme. Molemmista vaihtoehdoista löytyy 12 väriä: Poltettu oranssi, meleerattu hiili, valkoinen, haalea pinkki, punainen, burgundi, tummanvihreä, khaki, musta, french navy, meleerattu harmaa ja sininen.

Kaikkia värejä on mahdollista saada. Kysy!

Huppari- ja college-tuotteiden värit

Ilmoitamme kaikkien tuotteidemme kohdalla kokotaulukon, josta voi tarkistaa tarkat tuotemitat. Emme pysty varsinaisesti kertomaan, onko tuote ”reilua kokoa”, vaan tuote on sen kokoinen mitä mittataulukossa lukee. Tämänkaltaisissa vaatteissa, jotka ovat tarkoitettuja niin sanotusti jatkojalostukseen, tuotteiden mitat pysyvät suht samoina merkistä riippumatta. Jos kuitenkin sattuu olemaan epävarma annetuista mitoista ja niiden sopivuudesta, suosittelemme mittaamaan jonkun jo valmiiksi vaatekaapista löytyvän vaatteen. Mittaamalla kainalosta kainaloon-mitan, voi hyvinkin päätellä onko ostettava tuote sopivan kokoinen.

Hoitaja tai pelastaja T-paidat

Kerromme toisinaan uusista tuotteistamme täällä blogissamme ja tällä kertaa vuorossa ovat tammikuun 2022 aikana lisätyt hoitaja- sekä pelastaja-aiheiset T-paidat. Olemme suunnitelleet nämä tuotteet kunnioituksesta hoitajia ja pelastajia kohtaan! Nämä kyseiset ammattiryhmät ovat puhdasta timanttia ja ansaitsevat mielestämme erityismaininnan.

Valikoimaamme on tullut hiljattain uutena vaihtoehtona T-paidat naisten mitoituksilla. Lisäksi naisten paidoista löytyy kauniita ja pirtsakoita värejä. Toki niitä löytyy PERUS T-paidoistakin. Koko perheelle on käytännössä mahdollista saada samanväriset paidat. Jos tuotteen kohdalla ei ole juuri sitä väriä minkä haluaisit, voit aina kysyä meiltä onko sitä kuitenkin mahdollista tilata. T-paidoissa on reilusti yli 30 väriä, mutta pidämme niistä vain suosituimpia värejä omassa varastossamme. Varastoamme voi muuten tarkastella PERUSTUOTTEET-kategoriasta, jossa on jokaisen tuotteen (värin) kohdalla listattuna senhetkisen paitavärin ja koon varastosaldo.

Seuraavassa joitain tuotekuvia hoitaja-versiosta.

Luoja etsi kaikista vahvimmat naiset ja teki heistä hoitajia

Teimme painatuksesta myös sellaisen version, jossa on tekstiksi valittuna sairaanhoitaja. Paidat saa muotoonleikatussa versiossa ja PERUS T-paidassa. Tässä esimerkkikuvia sairaanhoitaja-vaihtoehdolla naisille tarkoitetuissa muotoonleikatuissa paidoissa sekä PERUS T-paidoissa, jotka ovat tarkoitettu kaikille sukupuolille (unisex).

Luoja etsi kaikista vahvimmat naiset ja teki heistä sairaanhoitajia

Kaiken tämän hullun maailmantilanteen ohella toimii myös erittäin arvostettu ammattiryhmä, pelastajat. Heille olemme luoneet seuraavanlaisen T-paidan. Jos haluat tilata tämän tuotteen, ja mielestäsi miehet-sanan paikalla pitäisi lukea ”naiset”, se on mahdollista. Kerro toiveesi meille, ja vaihdamme sanan. Pystymme näin toteuttamaan hyvinkin erilaisia toiveita painatusten suhteen. Meillä on printteihin täysin vapaat kädet, ja voimme vaihtaa niistä minkä tahansa osan toiseksi, jos asiakas näin haluaa! Kannattaa kysyä, jos tuotteen printti ei suoraan vastaa toiveitasi. Tuote käsitellään tällaisissa tapauksissa räätälöitynä tuotteena.

Luoja etsi kaikista vahvimmat miehet ja teki heistä pelastajia

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi ja saat tiedon uusista tuotteistamme ja tarjouksistamme sitä kautta.

Valitse oikean kokoinen T-paita

Meille tulee paljon kyselyjä T-paitojemme kokomerkinnöistä, että ovatko ne ”suuria vai pieniä” kokoja. Emme osaa sinällään vastata tähän, koska meillä ei ole mittaria mikä kertoisi, onko T-paita normaalin kokoinen vai ei. Asia askarruttaa kuitenkin monia, koska kyselyitä tulee. Ilmeisesti ihmisillä on huonoja kokemuksia asiasta, tai kauppojen tuotevalikoimassa on hyvin paljon heittelyä T-paitakokojen suhteen. Asia koetaan tarpeelliseksi tarkistaa ennen tilaamista. Ymmärrämme asian täysin. Olemme itse asiassa erittäin tyytyväisiä kun asia halutaan ylipäätään tarkistaa ennen tilaamista! Se on sekä meidän etumme, että asiakkaan etu. Asiakas saa suoraan sen kokoisen tuotteen mitä haluaa, eikä palautusrumbaa tarvitse käydä läpi.

Jokaisen tuotteen kohdalla on mittataulukko

Olemme laittaneet jokaisen tuotteen kohdalle ”välilehden”, josta tuotteen mitat voi tarkistaa. Tietokoneella katsottuna tuotemitat ovat tuotekuvauksen jälkeen:

Tietokonenäkymässä T-paidan mittataulukko
Perus-T:n mitat saa näkyville välilehdeltä. Muiden tuotteiden kohdalla mittataulukko löytyy samaisesta kohtaa.

Mobiililaitteella näkymä on miltei samanlainen:

Mobiililaitteen mittataulukko perus T-paita

Osta oikean kokoinen T-paita – hyvä vinkki!

Hyvänä vinkkinä voitaisiin pitää, vaikkapa lahjaksi menevässä T-paidassa, että mitat voidaan ottaa jo henkilön olemassa olevasta hänelle sopivasta T-paidasta, ja verrata niitä meidän tarjoamiin mittoihin. Tärkein mitattava kohta on kainalosauman kohdalta. Paidan ”leveys” on se tärkein tekijä. Ilmoitamme omat mittamme kainalosta kainaloon ja olkasaumasta helmaan. Tämä on ihan yleinen mittaperuste. Se ei ole tuotteissamme mikään suurpiirteinen yleismitta, vaan mitta on todellinen, ja koskee kaikkia niitä tuotteita, joiden kohdalla mitat on erillisellä välilehdellä mainittu. Muussa tapauksessa tuotemitat on ilmoitettu tuotekuvauksessa.

Mittaa olemassa olevan sopivan T-paidan mitat kainalosta kainaloon, niin saat myös meiltä oikean kokoisen T-paidan

Normaalikokoinen T-paita?

Lähestulkoon kaikissa tuotteissamme on käytetty samaa T-paitaa pohjana, jollei tuotteen kohdalla ole erikseen muuta mainittu. Käytämme tuotepohjina sellaisia vaihtoehtoja, joita käytetään muun muassa urheilujoukkueille hankittavissa joukkuepaidoissa. Tuotepohjat ovat suunniteltuja massatuotantoon, ja ne ovat vuodesta toiseen laadullisesti aina yhtä tasaisia. Käyttämämme brändi on Sol´s

Klikkaa logosta katsoaksesi Perus T-paidan tuotesivu (pop-up linkki)

On olemassa muitakin brändejä, joiden T-paidat on suunniteltu samankaltaiseen käyttöön. Esimerkiksi Fruit Of The Loom, on tarkoitettu samanlaiseen käyttötarkoitukseen. Pidämme vain lähtökohtaisesti omaa tarjoamaamme Sol’s-merkkiä laadukkaampana vaihtoehtona. Kauttamme voi toki tilata suuria määriä Fruit Of The Loom-merkkisiäkin tuotteita, jos niin haluaa. Emme vain käytä suoraan verkkokaupassa myytävissä tuotteissamme kyseistä brändiä tuotteidemme pohjina, lukuun ottamatta muutamaa lasten vaihtoehtoa.

Kaikki tuotevalikoimamme T-paidat ovat sen kokoisia mitä tuotteen mittataulukossa kerrotaan.
Virhemarginaalia saattaa esiintyä +/- 5%

Lähtökohtaisesti paitapohjiamme voidaan pitää ”standardikokoisina” vaihtoehtoina, jotka ovat muiden yleisimpien tuotemerkkien kanssa saman kokoisia.

Toivottavasti tässä oli hyviä vinkkejä kuinka valita itselle tai lahjaksi tarkoitetulle T-paidalle oikea koko.

Käy ostoksilla verkkokaupassamme!