Hauskat tarrat vaikkapa autoon
Jenkkilässä on tapana laittaa hauskoja tarroja auton puskureihin ja takalaseihin, ja halusimmekin tarjota hauskat tarrat myös omina versioinamme suomalaisten autoihin. Olemme valmistaneet tarroja kaikenlaisiin tarpeisiin jo vuodesta 2008, eli miltei siitä asti kun olemme aloittaneet toimintamme. Tarrojen valmistus oli meille heti selvää, koska alkuperäinen yrittäjä teki myös yrityksille ikkunateippauksia. Meillä on pitkä ja vankka kokemus tarroista.
Ensimmäiset tarrat tehtiin myyntiin T-Mafiassa vuonna 2008
Oletko sattumoisin ostanut tarrojamme vuosina 2008-2012? Kerro meille miten tarrat ovat kestäneet käytössä.
Kaikki valikoimassa olevat tarrat ovat, ja ovat olleet nykyisen yrittäjän, Minna Laamasen suunnittelemia.
Haluamme valmistaa näyttäviä tarroja, kuitenkin siten, että niistä saa takana olevasta autosta helposti selvää ilman että tarvitsee ajaa puskurissa kiinni. Jotkut tarrat on tarkoitettu luettavaksi kun auto on paikallaan. Se vaikuttaa tarran ja tekstin kokoon.
Kuvan tarrat autoon verkkokaupastamme
- Pappa betalar / 200x80mm
- Mazda Forever / 150x70mm
- Blondi ratissa varoituskolmio / 150x130mm
Suurin osa autoihin laitettavista tarroista on laminoituja. Tämä tarkoittaa sitä, että ne kestävät oikein asennettuina myös autoille tarkoitetut liuotinpesut. Ei laminoidut kestävät kyllä paikoillaan tavallista käsinpesua. Emme väittäisi näin jollei meillä olisi tästä asiasta henkilökohtaista kokemusta. Allekirjoittaneella oli asennettuna tarra takalasissa kolme vuotta, eikä se kärsinyt juuri yhtään. Se kesti myös parin talven ikkunaraappaukset. Asumme Kaakkois-Suomessa, eli meillä on yleensä ihan oikea luminen pitkä talvi. Sen enempää meillä ei ole tietoa kyseisestä tarrasta ja sen kestävyydestä, koska auto johon tarra oli asennettu, myytiin pois.
Magneettilätkät tarroille
Tällä hetkellä valikoimassamme ei ole megneettilätkiä autotarroille, mutta niitä on mahdollista saada kun kysyy asiasta meiltä. Magneettilätkän avulla tarran voi laittaa auton peltiin kiinni siihen kohtaan mihin se nyt sattuu mahtumaan. Sitä voi myös siirrellä ja ottaa pesun ajaksi pois. Tarra pysyy näin hyvänä eikä se vaurioidu pesussa. Toki se kuluu ”käytössä”, eli silloin kun ajat paikoissa, joissa rapa roiskuu. Magneetti ei luonnollisesti ota kiinni autossa oleviin muoviripustuksiin.
Tarrat sisätiloihin
Valikoimaamme kuulluu myös tarroja sisätiloihin. Myymme muun muassa rappukäytäviin soveltuvia tarroja, joissa ilmoitetaan asunnossa olevista lemmikeistä. Tarramme ovat palamattomia, eli itsestäänsammuvia, ja näin ollen niiden käyttö on sallittu vakuutuksen puolestakin sisätiloissa. Valikoimastamme löytyy postilaatikoihin asennettavat ”Ei mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä” tarrat.
Tarra on palamaton, eikä syty tuleen. Sopii siksi myös käytettäväksi julkisissa sisätiloissa.
Tarrojen kiinnitys
Tarrat on helppo kiinnittää pintoihin itsekin. Jotta vältytään sen asettelu vinoon, tarran voi kastella vedellä. Suuret tarrat kannattaa kostuttaa miedolla saippuavedellä, ja niitä voi sitten liikutella pinnoille kohdilleen. On erittäin tärkeää, että kiinnitettävä pinta on puhdas. Jos käytät vettä ja saippuaa apuna tarran kiinnityksessä, varmista, että saat kaiken ylimääräisen nesteen ja ilmakuplat tarran alta pois. Kostutettu tarra kuivuu itsestään paikalla ollessaan noin vuorokauden. Suositeltu minimilämpötila tarrojen kiinnitykseen on +10 astetta, eli ne pitäisi kiinnittää sisätiloissa tai kesällä ulkosalla kun on lämmintä.
Postilaatikkorivi olisi paljon tyylikkäämpi jos mainosten kieltotarrat olisivat samaa settiä
Ei mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä-tarrat on hyvä hankkia yhdestä paikasta, niin ne ovat sitten kaikissa taloyhtiön asunnoissa tai postilaatikoissa yhdenmukaiset. Sisätiloissa tarra ei kulu lainkaan ja se kestää vuosia. Ulkotilassa oleva postilaatikkotarra kestää kuulemamme mukaan tavallisessa muovisessa postilaatikossa monta vuotta. Ne eivät myöskään lähde sään vaikutuksesta irti. Eli kiinni on ja pysyy!